EtusivuInfoAsuminenSatamahankeTapahtumatKylätilaKesätoriKirppis |
Perustana toiminnalle ovat joka torstaina tapahtuvat kerhokokoontumiset Osuuspankin alakerrassa kokoustiloissa. Paikalla on yleensä vaihtelevasti jäseniä paristakymmenestä yli kolmeenkymmeneen. Kerho alkaa klo 9.30 tuolijumpalla Emppis ry:stä tulevan henkilön johdolla. Ohjelmaa keksitään itse. Tietokilpailuja, runoja, kertomuksia, säähavaintoja nyt ja edellisvuosilta, lauluja, vitsejä, lasten suusta kuultua ym. ja jokainen vuorollaan tarjoaa pullakahvit ohjelman päätteeksi. Vuosikokouksen kahvituksen maksaa yhdistys.
Tulevia tapahtumia:
Eläkeliiton Längelmäen yhdistys on ollut mukana joulun lähellä Maivian Pidoissa pidettävissä joulumyyjäisissä omalla pöydällään. Siihen voi valmistaa myytäväksi esim. kakkuja, pipareita, neuleita, koristeita, siis lahjaksi sopivaa ja joulupöytään katettavaa. Kesätorilla jonakin lauantaina yhdistys on osallistunut ohjelman järjestämiseen ja suorittamiseen sekä järjestänyt sinä lauantaina myös arpajaiset.
Uusia henkilöitä toivotaan mukaan jäseniksi, kannatusjäseniksi ja mukaan toimintaan. Jäsenmaksu ei päätä huimaa, tänä vuonna se on ollut kuusi euroa.
Ei ikärajaa.
Sivu 21 / 31