Etsi sivustolta

Tapahtumakalenteri

<<  Elokuu 2022  >>
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
  1  2  3  4  6  7
  8  910111314
151617182021
222324252728
293031    

Länkipohjan koululle jo toisen kerran Vihreä lippu


Länkipohjan koulun väki on jo toistamiseen onnistunut projektissaan, jonka tavoitteena oli Suomen
ympäristökasvatuksen seuran kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta myöntämä Vihreä lippu. Tänä
lukuvuonna länkipohjalaisten projektin aiheena oli lähiympäristö. Viime vuonna teemana oli energia.

Suomen ympäristökasvatuksen seuran arvion mukaan Länkipohjan koululla oli tehty pitkäjänteistä ja
korkeatasoista ympäristökasvatustyötä, ja toiminta on muotoutunut hyvin osaksi koulun arkipäivää. Lisäksi
koulu sai kiitosta verkottumisesta ympäristön toimijoiden kanssa sekä useista yhteistyökumppaneista.

Projektin aikana koulun pihaa on kohennettu istutuksin, hankittu linnuille talviruokailupaikka, siivottu
lähiympäristöä säännöllisesti roskista, tehty ympäristötaidetta kyläläisten iloksi ja retkeilty lähiluonnossa.
Koululaiset ovat olleet myös aktiivisia kansalaisia ja tehneet mm. vetoomuksen kevyen liikenteen väylästä,
osallistuneet maailmanlaajuiseen Earth Hour –tapahtumaan ja viettäneet aineettoman lahjan päivää.

Jos Länkipohjan koulu onnistuu vielä yhdessä lukuvuoden mittaisessa projektissa, se ansaitsee ainoana
Jämsän alueen kouluna pysyvän oikeuden käyttää ekokoulujen yhteistä tunnusta, Vihreää lippua.
Koululaiset ovat jo päättäneet, että ensi vuonna Vihreä lippu –teemana on vesi.


Koululaisia laavun teossa 3.6.2011

 

Sivu 30 / 31